Juustoleivän valmistaminen ei ole vaikeaa
Kotimaista juustoleipää on tarjolla monen merkkistä ja makuista nykyään. Mutta kuinka tämä herkku valmistuu, ja voisiko sitä ehkä valmistaa myös kotona itsekin? Prosessi ei ole kovinkaan monimutkainen, mutta toki hiomalla reseptin todella hyväksi ajan kanssa onnistut parhaiten. Tämä on Miettilässä suoritettu ja lopputulos onkin mahtava. Juuri sellaista, kuin kunnon juustoleivän kuuluukin olla. Narskuvaa, ei liian kuivaa, mutta ei liian kosteaakaan. Maistuu niin kylmänä kuin lämpimänäkin, ja herkkuna tai osana ateriaa. Mutta kuinka tähän päästään, ja mitä pitää tehdä saavuttaakseen loistavan lopputuloksen? Jatka lukemista eteenpäin, sillä pureudumme asiaan tarkemmin tekstin edetessä.
Juustoleivän valmistaminen lähtee raaka-aineista. Kaikista parasta on, mikäli saat käsittelemätöntä lehmänmaitoa. Myös täysmaito kaupasta noudettuna on hyvä vaihtoehto. Lisäksi tarvitset vain suolaa ja juustonjuoksutinta. Valmista itse siis juustosi helposti.
Valmista itse täydellinen juustoleipä
Kaikessa yksinkertaisuudessaan prosessi sujuu niin, että mittaat maidon ja suolan kattilaan. Lämmitä ne kädenlämpöiseksi. Tämän jälkeen nosta kattila pois hellalta, lisää juustonjuoksute maidon sekaan, peitä kattila kannella ja anna seisoa huoneen lämmössä puolisen tuntia.
Tee hyytyneeseen massaan viiltoja veitsellä tai vispilällä. Odottele 15 minuuttia, että maidon kellertävä hera nousee pintaan. Tämän jälkeen ota harsoliina ja iso siivilä. Peitä siivilä harsolla, aseta se kulhon ylle ja nostele kattilasta juustomassa siivilään valumaan. Lopuksi painele harson reunoilla mahdollisimman paljon nestettä massasta pois. Peitä juusto ja anna sen valua rauhassa seuraavaan päivään.
Juustoleivän valmistaminen ja paistaminen
Seuraavana päivänä olet valmis saattamaan projektin loppuun. Nyt tarvitset uuninkestävän, reunallisen astian, johon juustosi mahtuu hyvin. Kaada juusto astiaan ja painele se tasaiseksi levyksi. Juustoa paistetaan vain 5-10 minuuttia kuumien grillivastusten alla, jolloin pintaan muodostuvat tutut ruskeat täplät. Jotkut tyytyvät täpliin vain toisella puolella, mutta monet haluavat kääntää juuston ja paistaa myös alta.
Kun olet saanut juustoleipäsi valmiiksi, muista malttaa antaa sen jäähtyä, vaikka tuoksu onkin aivan huumaava ja maistelemaan tekisi mieli päästä pikaisesti. Voit vaikka sillä aikaa tutkia, mitä eri reseptit antavat vinkeiksi juustoleivän muunlaiseen käyttöön kuin vain naposteluun. Maltatko säästää juustoasi muualle, vai maisteletko tämän erän aivan rauhassa?
Kotimaista herkkua omasta keittiöstä ja kaupasta
Kotimaista juustoleipää voit siis tehdä ihan itse, tai jos mieluummin käytät kaupan antimia, niin tämäkin on hieno ratkaisu. Miettilän Juustola valmistaa erityisen mielellään sinulle juuston valmiiksi, jonka voit ostosreissullasi poimia koriisi ja nautiskella milloin ja miten haluat. Valmistustapa on heillä sama, toki mittasuhteet ovat huikean paljon suuremmat. Juustoleipä on niin suosittua, että sitä valmistetaan melko isolla vaihteella tavoitteena, että jokaiselle haluavalle on aina tarjolla tuoretta juustoa.
Juustoleivän valmistaminen Juustolassa vie kymmeniä tuhansia litroja maitoa vuodessa ja tarjoaa työpaikan usealle työntekijälle. Kotimaista suosimalla, olet mukana auttamassa työpaikkojen säilymistä ja tuet kotimaisten tuotteiden pysyvyyttä kauppojen hyllyillä. Perinteitä kunnioittaen saamme yhdessä aikaan hienoja asioita, ihan alkaen omasta keittiöstämme ja valinnoistamme. Nauttikaamme siis juustoleivästä, oli se itse tehtyä tai ammattilaisten aikaansaannosta.