Miettilän Juustola

Suomen parasta juustoleipää

Miettilän juustola ja sen toimintaa

Miettilän Juustola on saanut alkunsa maitotilana. Maitokiintiöt tahtoivat täyttyä ja ylimääräiselle maidolle oli keksittävä jotain käyttöä. Vuonna 1994 juustoleivän valmistus siis alkoi lähestulkoon vahingossa, mutta se on ollut kauas kantava vahinko, sillä juustoleipää valmistetaan Miettilässä vielä tänäkin päivänä. Lehmistä luovuttiin vuonna 2001 ja tämän jälkeen tilalla on keskitytty juustoon.

Miettilän Juustola sijaitsee Sulkavan Rahkolassa. Karjasta luopumisen jälkeen juustoleipään tarvittava maito on tullut muilta sulkavalaisilta tiloilta Valion maitoauton toimittamana. Käsittelemätön, tuore ja kotimainen lehmänmaito onkin loistavan laadun tae juustoleivässä. Maitoa kuluu kymmeniä tuhansia litroja vuodessa ja Miettilän juustoleipää myydään jo pitkälti yli sadassa eri myymälässä ympäri Suomen.

Lehmänmaito on tärkein asia juustoleivässä ja sen halutaan olevan niin hyvää ja tuoretta kuin mahdollista. Miettilän Juustolassa valmistetaan tunteella ja taidolla kotimaista perinneherkkua, joka sopii kaikenlaisiin suihin.

Miettilän Juustola saa maitonsa suoraan maitotiloilta

Näillä sivuilla kerromme sinulle:

Miettilän Juustolasta

Kuinka Juustoleipä valmistuu

Vinkkejä juustoleivän käyttöön ja tarjoiluun

Lehmänmaito - tuore, puhdas ja kotimainen

Noita kolmea sanaa toistelemalla saadaan hyvä mantra, jolla Miettilässä juustoleipä valmistuu varmasti hyväksi, suussa sulavaksi herkuksi. Kuten muussakin ruoanlaitossa, tässäkin reseptit nousevat arvoonsa. Vuosien saatossa hioutunut resepti toimii ja ihmiset nautiskelevat juustoleipiään mitä erilaisimmissa kokonaisuuksissa.

Reseptejä löytyy paljon ja varmasti jokaisen suuhun sopivia versioita. Rohkeasti kokeilemalla ja yrittämällä löytyy uusia ulottuvuuksia tästä herkusta, johon olemme jo tottuneet elämässämme. Aina voi kuitenkin tutusta ja turvallisestakin saada aikaan jotain aivan uutta. Juustoleipä käy siltään, sitä voi maustaa, paistaa ja vaikka mitä muuta. Näillä sivuilla kerromme lisää tästäkin aiheesta.

Miettilän juustola - viimeisimmät artikkelit

Juustoleivän historiaa mielenkiintoisesti
Juustoleipä

Juustoleivän historiaa

Juustoleivän historiaa – Mielenkiintoista tietoa juustoleivän ja juuston historiasta. Lue, miten tämä perinneherkku on päätynyt suomalaisten sydämiin.

Lue lisää »

Juustoleipä vai leipäjuusto?

Nimi vaihtelee alueittain puhuttaessa ja perusteluitakin löytyy monenlaisia. Murreraja kulkee tämän asian suhteen Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan välillä. Myös Itä-Suomessa kuulee usein puhuttavan juustoleivästä. He ovatkin vakuuttuneita siitä, että juuri tämä versio on se oikea, sillä tämähän on juustosta valmistettu leipä, eikä leivästä valmistettu juusto.

Juustoleipä jakaa siis mielipiteitä nimensä puolesta luultavasti, koska se on niin rakastettu herkku ja tärkeä osa ruokaperinteitämme. Juustoleivän valmistaminen tapahtuu kuitenkin samalla kaavalla nimestä huolimatta ja siinä ei ole erimielisyyksiä havaittavissa. Onkin hienoa, että juustoleipää rakastetaan niin kovasti. Saamme varmasti siis nautiskella tästä narisevasta herkusta vielä pitkälle tulevaisuudessakin.

Suuret kiitokset:

Suuret kiitokset sivustomme tukemisesta. SuomiKasino on kulkenut rinnallamme ja tukenut kaikissa eteen tulleissa asioissa. Yhteistyöhömme on voinut luottaa.
Kiitos mahtavavasta juustoleivästä. Ilman sitä maailmassa olisi vähemmän herkullista makua ja elämyksiä.
Miettilanjuustolan ylläpito

Miettilän Juustola ja kaunis luonto

Juustola sijaitsee kauniin suomalaisen, saasteettoman luonnon keskellä. Näissä mahtavissa maisemissa sijaitsevat myös muut sulkavalaiset maitotilat, joista Miettilään raaka-aineet toimitetaan. Juustoleipä ansaitsee kauniit ja puhtaat lähtökohdat perinteikkään historiansa vuoksi. Vesistöjen ja metsien keskellä on tunnelmaa, jollaista ei voi keksiä ja se luonnollisesti omalta osaltaan vaikuttaa juuston laadukkuuteenkin.

Juustola onkin siis kaikin puolin kotimainen ja tuottaa suomalaiselle maistuvaa herkkua. Tämä onkin mukava tuote maistattaa muualta saapuville vieraille, sillä mietoudellaan ja hivenen makealla maullaan voittaa helposti myös heidät puolelleen ja saa uusia faneja muualtakin. Ties vaikka haluaisivat hekin itse opetella valmistamaan juustoleipää omassa kotonaan ja tarjoilla uusia makuelämyksiä omille läheisilleen.

Miettilän Juustola sijaitsee kauniissa maisemissa

Usein kysytyt kysymykset

Sinä kysyt - me vastaamme

Miettilän Juustola sijaitsee Sulkavan Rahkolassa, Miettilän tilalla kauniin, puhtaan luonnon ympäröimänä noin 30 kilometriä Savonlinnasta länteen. Juustolan yrittäjänä on Osmo Miettinen. Miettilän juustoleipää voit kysyä omalta kauppiaaltasi, mikäli sitä ei valikoimasta löydy.

Lehmänmaito on lähes aina pääraaka-aine. Miettilän Juustola käyttää vain kotimaista ja puhdasta, käsittelemätöntä lehmänmaitoa juustoleivässään, josta saadaankin kaikista herkullisin makuelämys aikaan syöjien keskuudessa. Juustoleipää voi tehdä myös muista maidoista.

Juustoleipää voit käyttää melkein miten haluat. Mielikuvitus on rajana ja omat makumieltymykset. Juustoleipä taipuu moneen eri muotoon, salaatteihin, paistoksiin, jälkiruokiin ja totta kai myös aivan sellaisenaan naposteluun.